Tämän aamun luennolla katsoimme dokumentin nimeltä middlesexes: redefining he and she. Dokumentti oli vaikuttava, mielenkiintoinen ja herätti paljon ajatuksia ja tarvetta keskustelulle.

Dokumentin alussa saimme kunnian tavata ihastuttavan muistaakseni 8-vuotiaan Noahin. Noah jättää mielellään vastaamatta kysymykseen, onko hän tyttö vai poika. Hän on syntynyt pojan ruumiiseen ja on kiintynyt hameisiin ja nukkeihin, yleisesti siis ilmaisee itseään tyttömäisesti. Hänen vanhempansa ovat ihailtavasti päättäneet tukea lastaan, kannustaa häntä olemaan oma itsensä ja näin he mielestäni antavat lapselleen jotain vieläkin suurempaa, hyväksynnän. Itseasiassa tässä muutama päivä sitten ajauduinkin illanistujaisissa keskusteluun, tulisiko vanhempien tukea lastaan tällaisessa tilanteessa antamalla nyt esimerkiksi poikalapsen käyttää mekkoa näin tahtoessaan vai kieltämällä tämä. Yleisin mielipide huoneessa oli selvästi kieltäminen ja perusteluna yksinkertaisesti kiusaamisen välttäminen. Mutta Kuka kiusaa ja minkä takia? Erilaisuuden? Koska Pekalla on isot korvat tai Elinalla silmälasit? Tulisiko Elinankin käyttää epämiellyttäviä piilolinssejä ja Pekan käydä korvaleikkauksessa kiusaamisen välttämiseksi? Tuskin. Kieltämällä lastaan tällaisessa tapauksessa toteuttamasta itseään, lapsi voi mahdollisesti kasvaa hyvin ahdistuneena ja tuntea itsensä todellakin epänormaaliksi ja kummajaiseksi. Kiusaamisessa ja kieltämisessä on loppujen lopuksi lähes aina kysymys tietämättömyydestä ja ennakkoluuloista. Asenteet lähtevät kuitenkin myös kotoa ja avarakatseisuus olisi kasvatuksessakin kova sana. Dokumentin Noahkaan ei edes kokenut tulevansa kovin suuresti kiusatuksi, vaan muiden lasten kyselevän paljon vaikeita kysymyksiä. Näihin kysymyksiin tulisi siis vastata, tehden asiasta ”normaalin”.

Dokumentti tutustutti katsojat myös interseksuaalina syntyneeseen Judyyn/Maxiin ja vei meidät intiaan ja thaimaahan tapaamaan monia transihmisiä. Mieleenpainuvimmat olivat Thaimaan hentorakenteiset ja kauniit ladyboyt. Länsimailla näyttäisi olevan paljonkin opittavaa tässä asiassa Thaimaahan verrattuna avoimuuden ja hyväksynnän tasolla.

Kaikkiin dokumentin tarinoihin ja niiden herättämiin ajatuksiin ei tässä yhteydessä pääse tarttumaan, mutta yleisesti yksi asia jäi kovasti häiritsemään. En valitettavasti voinut olla huomaamatta tämänkin dokumentin tietynlaista mieskeskeisyyttä! Naiset tai naisesta mieheksi muuntautuneet puuttuivat kokonaan! Muistaakseni jopa eräs mies kuvaili transsukupuolista tyttöystäväänsä jokseenkin näin: ”she looks like a girl, but is horny like a man.” Monella tapaa tuli tunne, että sanomana olisi ”mies on parempi, jopa naisena”! Dokumentilla halutaan selvästi tehdä transihmiset ja niin sanottu middlesex-yhteisö tutummaksi ja näin vastata ennakkoluuloisiin kysymyksiin, mutta tuleeko tämäkin tehdä tuomalla miehet esiin, jotta asialle olisi helpompi antaa hyväksyntä?