Äidin kämppä hakaniemessä, lojun ikkunalaudalla ja katselen suhteellisen hiljaista ja kaunista sisäpihaa. Istuskelin samalla paikalla eilen yöllä ja aloin naapurivahdiksi. Yllättävän monessa ikkunassa näkyi vielä elämää kolmen aikaan yöllä. Pohdin ja analysoin noiden valoisten ikkunoiden ihmisten elämää, miksi siellä ollaan hereillä, keitä he ovat ja mistä he tulevat. Sherlock!

Yksi valoista loisti selvästi toimistorakennuksesta. = Herra Myyrä. Istuu selkä kumarassa, hartiat eteenpäin lysähtäneenä. Kaljuuntuva. Väsynyt työnarkomaani. Vaimo ja kaksi lasta. Lapset jo aikuisia. Omakotitalo Espoonlahdessa, asuntolaina vihdoin viittä vaille maksettu. Työpanoksesta huolimatta homma ei etene. Ura junnaa paikoillaan. Keski-iän kriisi. Kertoo vaimolleen töiden venyvän taas yöhön. Rouva Myyrä nyökkää ja ymmärtää, mutta epäilee herralla olevan suhde toiseen naiseen. Herra Myyrällä ei ole suhdetta, voi olisikin, ei vaan kestä olla kotona. ”minne ne vuodet meni”